Juokset viimeisillä voimillasi kentän päätyyn. Summeri soi. Vastustaja heittää viimeisen korin ohitse. Voitatte. Koko joukkue riemuitsee. Olet onnellinen. Valmentajakin myhäilee tyytyväisenä. Vastustajan yksi pelaajista itkee. Sinulle nousee väkisinkin vahingoniloinen hyvmy naamalle. Tänään te olette voittajia, parhaita. Mutta mitä jos se olisikin toisin päin. Pallo on sinun käsissäsi. 2 sekunttia aikaa. Sinulla on aivan vapaa heittopaikka. Heität. Se menee ohi. Hävisitte yhdellä pisteellä. Valmentaja kiroilee. Joukkuekaverit huokaisevat syvään. Kaikki on menetetty. Vastustaja hyppii innoissaan. Voisiko paskempi fiilis olla. Ei. Sinusta tuntuu, että mä lopetan tän. Tää on niin tyhmää.

Itse olen kokenut molemmat. Olen pelannut yli 8 vuotta ja enkä ole lopettanut, vaikka mielessä on käynyt. Monta kertaa on tullut ajatelleeksi että hitto mä uhraan tähän iha liikaa aikaa. Koripallo on mulle ykkönen, siihen panostan. Usein läksytkin tulee tehtyä sen mukaan milloin on harkat. Ilman koripalloa en vois elää. Se on enemmän kuin harrastus se on elämäntapa, mihin kuuluu harkkaaminen, turnaukset, kisadiskot, joukkuekaverit, uudet ystävät. Olen saanut monia monia uusia ystäviä koriksen kautta. Ja kun joku ottaa oikein päähän, on upea tunne tuulettaa fiilikset pois kentällä. Molemmat ylhäällä mainitut opettavat, ja tulen kokemaan ne varmaan monta kertaa viellä. Minulla on unelmia ja tavotteita koriksen suhteen ja ne tulen täyttämään. Haluan kehittyä paljon ja päästä huipulle. Monet ehkä vielä epäilevät, mutta uskon itseeni. Minä aion tehdä unelmistani totta. Uskokaa unelmiinne ja tehkää mistä tykkäätte... <3<3<3<3<3<3<3<3<3: teidän monicanne